Linnea Eklund Dickenistä Spartan naisiin loppukaudeksi
12.2.2016
Maalivahti Linnea Eklund Dickenistä siirtyy Spartan naisten joukkueeseen loppukaudeksi. Spartan naisten joukkue koki takaiskun viime viikolla, kun maalivahti Suvi Erhovaara loukkaantui ja on poissa loppukauden pelikentiltä. Sparta ja Dicken ovat sopineet Linnea Eklundin siirtymisestä Spartan naisiin loppukaudeksi. Linnea jatkaa edelleen Dickenin junioreissa, mutta edustaa naisissa Spartaa. "Suvin eturistisiteiden pettäminen leikkauskuntoon edellisen ottelun lämmittelyssä oli iso takaisku loppukautta ajatellen, mutta onneksi saimme Linnean nopealla aikataululla Taru Kekin aisapariksi", sanoo Spartan naisten päävalmentaja Jani Vaskola. "Linnea on nuori ja erittäin kehityskelpoinen maalivahti ja tulee varmasti saamaan hyvää kokemusta jo hyvässä nousussa olevalle uralleen joukkueessani. Hänellä on jo kokemusta juniorimaajoukkueista, mutta kehittyäkseen pelaajana eteenpäin, nuorelle pelaajalle on ennen kaikkea tärkeää saada naisten sarjassa peliminuutteja. Edessä on huipputärkeitä otteluita ja uskon, että Linnea pystyy antamaan niissä joukkueelle hyvän panoksen." "Haluan erikseen kiittää Linnean valmentajia sekä Dickeniä seurana heidän antaessaan hienon mahdollisuuden nuorelle tulevaisuuden tähdelle kehittyä Spartan riveissä", sanoo Vaskola. Linnea pelaa ensimmäisen kerran Spartan paidassa lauantaina 20.2. Karjaalla, kun vastaan asettuu BK-46. Ensimmäinen kotiottelu ja uusi kotiyleisö on edessä lauantaina 2.2., kun vastaan asettuu Vantaan ylpeys Atlas. |