Spartan naisten kausi käynnistyy perjantaina 25.9, kun ÅIFK saapuu joukkueen vieraaksi Pirkkolaan. Joukkueet kohtasivat keväällä puolivärierissä neljä kertaa, joista Sparta voitti kolme. Runkosarjassa kohtaamiset päättyivät Spartan eduksi 2-1.
Molemmissa joukkueissa on tapahtunut viime kauden jälkeen pieniä muutoksia ja molempia luotsaa alkavaan kauteen uusi valmentaja. Spartan päävalmentaja Jani Vaskola, millä mielin olette lähdössä kauden avaukseen? Innostuneena, kuten aina kun ottelut alkavat. Vaikka vastustajat ovat tuttuja, niin oman joukkueen kyky toteuttaa asioita on vielä kysymysmerkki. Oman joukkueen pelaajien suorituksia jännitän enemmän kuin otteluiden lopputulosta tässä vaiheessa kautta. Miten kauteen valmistautuminen sujui? Pre-season meni kotimaassa odotusten mukaisesti ja ulkomaan leirillä tuli taas paluu realismiin todella äkkiä. Joukkueena meillä on vielä paljon tekemistä kaikilla osa-alueilla. Myös joukkueen sisällä meillä on vielä hieman opittavaa toistemme tahtotiloista treenaamisen ja pelaamisen suhteen, mutta hyvällä mallilla siinä ollaan. Millaista peliä tullaan näkemään? Kovaa puolustusta, hyvää maalivahtipeliä ja loppuun asti pelaamista hyökkäyspäässä. Pelaajilla on valmennuksen täysi tuki kokeilla kaikkea kentällä ja sitä kautta oppia eri ratkaisuvaihtoehtoja. Millainen on joukkueen tilanne tällä hetkellä, onko loukkaantumisia tms.? Pientä pintaremonttia on monella pelaajalla ja edellisen kauden isoimmista kolhuista kärsivät tulevat takaisin otteluihin marraskuun alussa. Muuten ryhmä on ihan käsipallokunnossa ja tulemme iskemään vastustajiin täydellä tempolla. Suvin ja Ellan pääsy naisten maajoukkuerinkiin tulevissa karsinnoissa, on tuonut hyvää itseluottamusta puolustuspäähämme. Ensimmäinen vastustaja on ÅIFK. Millainen vastustaja tulee vastaan ja miten Sparta varautuu? Turulla on loistava ulkomaan vahvistus maalivahtina ja lisäksi muutama varsin tehokas 1vs1 pelaaja. Turku on aina luottanut pelinopeuteensa ja oli Spartalle viime kaudella hieman mörkö peleissä. Uskon, että ottelusta tulee tiukka ja hieman hermostunut, kuten aina kauden ensimmäisistä peleistä. Mitä muuta tulee mieleen kauden alkaessa? Sarja tulee olemaan mielenkiintoinen, varsinkin kun keväällä pudotuspeleihin menee vain 4 joukkuetta. Kaikilla otteluilla on merkitystä ja yhtään "tyhmää" häviötä ei ole varaa ottaa. Silti menemme enemmänkin joukkueen kehittämisen kautta play-off peleihin asti ja alamme keskittyä vastustajien pelitapoihin enemmän vasta keväällä.
Tavoitteemme on ottaa kauden päätteeksi mitali ja välitavoitteena on sijoittuminen runkosarjassa neljän parhaan joukkoon ja kehittää peliä viimevuotisesta varsinkin hyökkäyksen suoraviivaisuuden ja heittolaadun suhteen.
|