JoJot|HallitusNaiset SM -Damer FM

Tarina alusta

MISTÄ RAKKAUS ALKOI?

Tämä on tarina meidän nykyisten junnujen alusta.
Näin Norssin ala-asteen ilmoitustaululla viestin: ”Käsipallokerho tytöille”, ilmoituksen lopussa oli junioriaikojeni seuran Spartan nimi. Vanha suola alkoi janottaa. Omat tyttöni olivat etsineet itselleen harrastusta. Heillä molemmilla oli veri vetänyt nimenomaan joukkuelajeihin. Luin ilmoituksen loppuun ja huomasin yhteystiedoissa tuttuja nimiä parinkymmenen vuoden takaa. Kotiin päästyäni soitin annettuihin numeroihin. Kerho ei ollut enää toiminnassa, koska valmentajia ei ollut riittävästi. Pienimpien ikäluokkien toiminta oli ollut pakko lopettaa. Se siitä sitten.

Viikon kuluttua mietin: ”Mitä jos itse aloittaisin valmentamisen”? Se oli pohdinnan paikka. Hyvät ja huonot puolet riviin. Käsipallo on hyvä vastapaino koululle, koska sitä pelataan talvella. Kesälomien ajan on myös harrastuksesta lomaa. Olosuhteet ovat aina hyvät, kenttä on harvoin märkä tai sataa. Harrastus on suhteellisen halpa verrattuna jääkiekkoon tai oikeastaan mihin tahansa. Varusteet eivät maksa paljon. Huonot puolet olivat minun kannaltani ne, että valmentajan pitää olla aina paikalla. Työn häiritessä harrastusta voisi olla vaikeaa saada tuuraajaa. Lisäksi tiesin jo silloin, että se olisi kuin lentohiekkaa, johon vajoaisin koko ajan syvemmälle.

Ensimmäiset harjoitukset
Muutaman viikon asiaa pohdittuani päätin aloittaa. Elettiin kevättalvea 1998 ja aloitimme harjoittelun.Tähtäimessämme oli seuraava kausi. Ensimmäisiin harjoituksiin tuli viisi tyttöä, joista kaksi oli omia. Pohja oli valmis. Isa on tytöistäni vanhempi ja hän pani sanan kiertämään luokassaan. Pikkuhiljaa kevään aikana tyttöjä tuli lisää ja lopulta meillä oli yli kymmenen tyttöä. Oikeastaan kenelläkään ei ollut minkäänlaista kosketusta käsipalloon edes vanhempien kautta. Peli tuntui tytöistä ja vanhemmista siis hyvin eksoottiselta.

Ensimmäinen peli
Seuraavana syksynä menimme mukaan sarjaan ja varsinainen toiminta alkoi. Tyttöjä oli jo
15 –20. Siinä salissa jossa harjoittelimme ei ollut viivoja eikä maaleja. Olin yrittänyt hahmottaa tytöille pelin sääntöjä, viivoja ja niiden merkitystä. Ensimmäinen ottelu oli jännittävä. Moni näki viivat ensimmäistä kertaa ja aidot maalit olivat riemastuttava kokemus. Tytöt pelasivat kuitenkin hyvin. He hahmottivat nopeasti kentän ja pelin idean. Ensimmäinen peli Atlasta vastaan päättyi numeroihin 5 – 13. Viisi tehtyä maalia herätti joukkueessa innostuksen. Jokainen tajusi ettemme olleet liian kaukana muiden tasosta. Olimme harjoitelleet tuulettamista, joten jokaista maalia osasimme juhlia.

Ensimmäinen mitali
Varsinainen yllätys tapahtui kuitenkin Dicken cupissa, joka pelattiin Talin jalkapallohallissa syyskuussa 1998. Muut pelasivat sopivasti ristiin ja meidän tytöt pelasivat tasan muutaman joukkueen kanssa. Maaliero ratkaisi. Spartan f-tytöt saivat pronssia. Nämä asiat voivat joskus tuntua ulkopuolisesta pieniltä, mutta se oli iso paukku meille. Muistan elävästi miten kulta- ja hopeajoukkueet katsoivat hiljaisina ja ihmeissään meidän tyttöjen riemua. Ilo oli katossa. Ilon kyyneleitä vuodatettiin ja juhlittiin. Näin jälkeenpäin ajateltuna se oli todella tärkeä asia ja antoi tytöille paljon potkua koko kaudelle. Koko kaudella emme voittaneet kuin muutaman pelin.

Kausi huipentui ulkoturnaukseen Siuntiossa 1999. Pelaajien määrä ja jatkuva säpinä kolmellatoista kentällä tekivät vaikutuksen. Viimeistään silloin käsipallo vei monen tytön sydämen lopullisesti mennessään. Tytöt muistelevat aina pitkin kautta Siuntiota erikoisella lämmöllä. Uusille pelaajille Siuntio on ensimmäisiä asioita, joista kerrotaan.

Joukkueita lisää
Kauden aikana tyttöjä tuli lisää ja meillä oli pohja jakaantua seuraavalla kaudella
f- ja e -joukkueiksi. Spartan omat pelaajat Noora ja Elli innostuivat valmentamisesta ja näin saimme  e-tytöille omat valmentajat. Ensimmäisenä vuonna e-tytöt joutuivat lainaamaan
f-tytöiltä pelaajia pystyäkseen pelaamaan sarjan läpi. Nykyään on vaikea saada tyttöjä enää mukaan, kun he ovat täyttäneet 10 vuotta. Erikoistuminen tapahtuu liian aikaisin. Meillä monet pelaavat myös jalkapalloa ja koripalloa tai voimistelevat. Se on rikkaus.

Ensimmäisen vuoden jälkeen meidän f-tytöt pärjäsivät hyvin. Tuli turnausvoittoja ja hyviä sijoituksia läpi kauden. Mieleen jäi ensimmäinen turnausvoitto, joka oli taas Dicken cup 1999. Loppuottelussa tytöt voittivat GrIfk:n 12 – 0. He eivät oikein itsekkään tajunneet mitä tapahtui. Myöhemmin samalla kaudella Grani kyllä pesi meidät ja oli muutenkin paha vastustaja.

Keväällä 2000 toistui sama kuvio kuin vuosi aikaisemmin. Jälleen Spartan omat pelaajat, tällä kertaa Raita ja Kriste tulivat valmentamaan seuraavan vuoden f-tyttöjä. Nuorempi tyttöni Essi pyysi kavereitaan mukaan. He aloittivat jo kevättalvella ja päättivät osallistua saman vuoden Siuntio cupiin. Minit voittivat siellä ensimmäisen ottelunsa ja riemu oli taas katossa tai oikeastaan taivaassa, koska olimme ulkona. F-tytöt voittivat alueen pronssia.

Seuraavaksi Sara ja Venla ottivat itselleen joukkueen siipiensä suojaan. Syntyi jatkuvuus. Aloitushetken viisi tyttöä ovat kasvaneet n. 40 –50 tytöksi. Pienestä kaikki alkaa. Tärkeää on saada vanhemmat mukaan toimintaan. Laji antaa paljon elämyksiä myös valmentajalle ja vanhemmille.

Pojat aloittivat
Spartan pojat aloittivat uuden tulemisensa 2006. Syksyllä minipojat aloittivat harjoittelun ja ensimmäiseen turnaukseen he osallistuivat marraskuun alussa. 2007 meillä on n. 15 innokasta pelaajaa.

Kiitos kaikille taustaihmisille
Kaikki tämä ei olisi ollut kuitenkaan mahdollista ilman Raitaa, Kristeä, Nooraa, Elliä, Saraa, Venlaa, Tinniä, Suskia, Katria, Isaa, Essiä, toista Essiä, Ellaa, Sallaa, toista Suskia, Lauraa, Jukkaa, Rolandia, Niinaa, Riikkaa, Keniä, Melisaa, Outia. Noita mainioita juniorivalmentajia, jotka ovat koko seuramme kivijalka. Sekä tietysti Raineria, Pekkaa, Teijaa, Anttia, Esaa, Karia, Kristiinaa ja Petriä. Noita mainioita joukkueenjohtajia.

12 vuotta myöhemmin
Jälkeenpäin ajatellen aika menee kovaa vauhtia. Monet 1998 aloittaneet tytöt ovat tänä vuonna (2010) viimeistä vuottaan junioreina. Paljon on mahtunut tähän väliin. Spartasta on tullut taas iso seura. Seuran henki on hyvä ja se huokuu ulospäin. Spartalaisuudesta voi olla ylpeä. Tytöistä on tullut aikuisia. Minuun he ovat jättäneet jäljen, jota kannan aina mukanani. Kuinka paljosta olisinkaan jäänyt paitsi, jos en olisi lukenut "Käsipallokerho tytöille" -viestiä koulun ilmoitustaululta. Pelaaminen on opettanut meille kaikille, niin pelaajille kuin vanhemmillekin, häviämistä ja voittamista, surua ja iloa, mutta tärkeimpänä ystävyyttä ja toisen huomioonottamista. Sitä ei voi ostaa mistään, se on vain koettava itse. Siksi se onkin niin hienoa. Kiitos!

Lasse Wikman