Risto Jäntti In Memoriam

 

Ikävä uutinen pysähdytti meidät kesäkuun alussa 2015, Risto Jäntti oli menehtynyt veneonnettomuudessa.
Risto vaikutti Spartan taustalla lähes pari vuosikymmentä. Hän valmensi tyttöjä ja oli vahvasti mukana Spartan naisjoukkueen toiminnassa. Risto oli tärkeä hahmo, joka oli monta kertaa juuri se ratkaiseva henkilö, kun joukkueeseen etsittiin uusia valmentajia, pelaajia tai taustahenkilöitä. Hän oli luonteeltaan sovitteleva diplomaatti, joka luovasti mietti ratkaisuja erilaisiin pulmatilanteisiin, ja yleensä hän myös ratkaisi ne.

Urheiluseuroissa tehdään valtavasti sellaista työtä, joka ei näy ulospäin, mutta on korvaamattoman arvokasta seuralle. Risto oli työmyyrä, joka uhrasi ison osan elämästään käsipallolle, ja Spartan toiminnan parantamiseen. Häntä ajoi eteenpäin intohimo, rakkaus lajiin.

Tutustuin Ristoon lähes 35 vuotta sitten. Hän pelasi Karhun Pojissa ja taisi hän siellä valmentaakin. Yritin itse mahtua silloin kaverini kanssa juuri tuohon joukkueeseen. Kukapa muukaan kuin Risto otti uudet nuoret tulokkaat vastaan lämpimästi ja isällisesti, muistan vieläkin hyvin hänen hymynsä ja kannustuksensa. Urani loppui siinä joukkueessa loukkaantumiseen ensimmäisessä harjoituspelissä, mutta siltä reissulta jäi jotain arvokkaampaa, ystävyys Riston kanssa. Risto oli huumorintajuinen seuramies, eikä hänen kanssaan koskaan aika käynyt pitkäksi.

Tiemme yhtyivät taas vuosia myöhemmin, kun aloitin Spartan tyttöjoukkueen valmentamisen. Riston tyttö Inka tuli joukkueeseen, ja heti alusta lähtien näki, että isä oli pelannut lahjakkaan tyttönsä kanssa. Vuosien aikana näin kuinka paljon Risto teki töitä Spartan eteen, mutta taustalla ja näkymättömästi, se sopi hänelle parhaiten. Opin tuntemaan häntä myös ihmisenä ja ystävänä. Voisi sanoa, että Riston elämässä oli kolme suurta rakkautta. Ensimmäinen, ylitse muiden oli rakkaus perheeseen. Jänteistä tuli käsite, se oli yksikkö, jossa oli myös aimo annos boheemisuutta. Se juuri teki heistä niin rakastettavia. Toinen oli rakkaus käsipalloon ja kolmas oli purjehdus. Riston silmissä loisti aina innostus, kun hän puhui käsipallosta tai purjehduksesta. Minusta tuntui, että purjehtiessaan hän tunsi itsensä vapaaksi, ja merellä Risto oli irti kaikesta muusta.

Minusta on vieläkin vaikea tajuta, että Risto ei ole enää touhuamassa kentän laidalla, vaikka ajatuksissamme hän säilyy. Parhaiten muistamme Ristoa niin, että pidämme Spartan elinvoimaisena ja hyvin toimivana seurana. Se oli hänellekin sydämen asia. Me jäämme kaikki kaipaamaan hymyä, josta ei voinut olla pitämättä. Voisimme jokainen pitää sydämessämme hiljaisen hetken ja kunnioittaa hienoa työtä, jonka Risto teki Spartan ja käsipallon hyväksi. Risto, jos kuka, oli joukkuepelaaja.

Lasse Wikman